Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivänä 2021 myöntämä ansiomerkki Jari Karviselle

9.2.2022

Vuoden 2022 Hangon kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous aloitettiin juhlallisuuksin kun Jari Karvinen vastaanotti Tasavallan Presidentin itsenäisyyspäivänä 2021 myöntämän Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansioristin. Jari "Japi" Karvinen on yhteiskunnallisesti ansioitunut työssään lasten ja nuorten parissa. Jari on toiminut opettajana yli 30v ja tämän lisäksi hän on tunnettu työstään Hangon Tenniksen eteen. Hän on toiminut mm. tennisviikkojen kilpailujohtajana 15v. ja opettajana toimiessaan tuonut tenniksen myös osaksi koululaisten liikuntaa. 

Jari on toiminut Hangossa kunnallispolitiikassa vuodesta 1996, jolloin hänet valittiin ensimmäistä kertaa Hangon Kokoomuksen listoilta valtuustoon. Japi on siis istunut valtuustossa jo kuusi kautta, nyt seitsemäs menossa. 

Suuret onnittelut Japille ansiomerkistä! 

Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ansiomerkin vastaanottanut Jari Karvinen
Lehtileike vuodelta 1996, Japin ensimmäisen valtuustokauden kynnyksellä.
Kuvassa Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Aila Pääkkö sekä Jari Karvinen.